Laulun lähteillä

12.10.2022



English below: 

Laulun lähteillä - Tampereen Yliopiston Laulajien ja Akateemisen Laulun konsertit 28. ja 29.10.2022. 

Tampereen Yliopiston Laulajat ja helsinkiläinen Akateeminen Laulu konsertoivat lokakuussa yhdessä Tampereen yliopiston juhlasalissa perjantaina 28.10. ja Paavalinkirkossa Helsingissä lauantaina 29.10.2022.

Kuorojen yhteinen musiikillinen kattaus sisältää vesiaiheista suomalaista kansallisromantiikkaa sekä englantilaisen Bob Chilcottin Charles Bennettin teksteihin säveltämän viisiosaisen teoksen The Miracle of the Spring (2015) sekakuorolle ja lyömäsoittimille.

Molempia kuoroja kuullaan myös erikseen, ja kuorot tunnelmoivat omissa osuuksissaan kansallisromantiikasta kansanlaulusovituksiin.

Tampereen Yliopiston Laulajien hallituksen puheenjohtaja Juhana Ojala taustoittaa kuorojen yhteistyötä: "Yhteiskonserttia suunniteltiin jo syksylle 2020 ja välissä on tapahtunut monenlaista. Kuorojen toiminnan kiihtyessä takaisin kohti täyttä vauhtia olemme innokkaita päästessämme vihdoin saattamaan yhdessä kuulijamme musiikkielämyksiin laulun lähteille."

Tampereen Yliopiston Laulajat ja Akateeminen laulu yhteiskonsertissa Laulun lähteillä

Konsertit Tampereella 28.10.2022 klo 19.30 Tampereen yliopiston keskustakampuksen päätalon juhlasalissa, sekä Helsingissä 29.10.2022 klo 18.00 Paavalin kirkossa. Lämpimästi tervetuloa!

Liput: 18/10 e kuorolaisilta, ovelta ja Tiketistä (+toimituskulut). Alennettuun hintaan ovat oikeutettuja opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet ja alle 12-vuotiaat lapset.

Tampereen yliopiston Päätalon juhlasali, Kalevantie 4. Juhlasaliin on esteetön pääsy katutasosta.

Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki.


Akateeminen Laulu -kuoron verkkosivut


Tampere University Singers (Tampereen Yliopiston Laulajat) and The Academic Choral Society (Akateeminen laulu): On the Springs of Singing. 

The University of Helsinki student union's mixed choir Akateeminen Laulu and the Tampere University's mixed choir Tampere University Singers will give a concert together in Tampere and Helsinki in October.

Concerts take place at Tampere University hall on Friday 28.10. at 7.30 p.m. and at St. Paul's Church in Helsinki on Saturday 29 October 2022 at 6 p.m. The main theme of the concerts is water.

Tickets: 18/10 e from the door and on Tiketti (+delivery costs): 

Tampere concert 28.10.2022 tickets (www.tiketti.fi)

Helsinki concert 29.10.2022 tickets (www.tiketti.fi)